CoVE-yksiköt keskittyvät tärkeimpien sidosryhmien osaamiseen, resursseihin ja infrastruktuuriin innovaatio- ja osaamisekosysteemien kehittämisessä. Ne vaikuttavat osaltaan aluekehitykseen ja edistävät ympäristönsuojelua sekä sosiaalista ja taloudellista kehitystä Euroopassa ammatillisen koulutuksen vihreän ja kestävän innovaation prosessien kautta.
Ensi vaiheessa projekti keskittyy neljään Euroopan eri puolilla sijaitsevaan seutukuntaan jotka ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja joiden haasteet niin ikään ovat erilaisia:
Skopjen alueellinen työpaja
Ensimmäinen alueellinen työpaja Skopjessa, Pohjois-Makedoniassa, pidettiin 26. tammikuuta. Siihen osallistui kaikkiaan 35 osallistujaa. Seminaarin aikana luotiin neljä ryhmätyöhuonetta, joihin kuhunkin osallistui kaikkien kohderyhmien edustajia.
Vuorovaikutteisen työpajan tuloksena virisi varsin laadukas keskustelu, jossa vaihdettiin mielipiteitä ja annettiin ohjeita tulevaa CoVE -yhteistyötä varten.
Alueellinen työpaja Steiermarkissa
Alueellinen työpaja Itävallan Grazissa pidettiin 25. tammikuuta 2021, ja siihen osallistui 37 aktiivista osallistujaa. Se jaettiin kahteen työpajaan:
Työpaja 1, jossa keskusteltiin relevanttien taitojen puutteesta,
Työpaja 2, jossa keskusteltiin projektin ja CoVE: n sidosryhmien mahdollisista rooleista ja hyödyistä.
Alueellinen työpaja Leiriassa
Alueellinen työpaja Leiriassa, Portugalissa, pidettiin 19. tammikuuta 2021, ja siihen osallistui 56 henkeä.
Osallistujiin kuului useita yrityksiä, ammatillisen koulutuksen tarjoajia, sekä paikallisia virkamiehiä ja laitoksia.
Meneillään oleva strateginen tutkimus
Tiimimme työskentelee ahkerasti strategisen tutkimuksen parissa yhteiseen tavoitteeseen pääsemiseksi. Kaikilla neljällä seudulla toteutettiin verkkokysely, jonka tarkoituksena oli perehtyä kunkin alueen nykytilanteeseen ja tunnistaa osaamisvaje. Kysely lähetettiin erikseen valituille sidosryhmille.
Alueellinen työpaja Vaasassa
Vaasan ensimmäinen alueellinen työpaja pidettiin 13. tammikuuta 2021, ja siihen osallistui yli kolmekymmentä koulutuksen ja työelämän edustajaa. Työpajassa oli neljä ryhmätyöhuonetta, joissa käytiin vilkkaita keskusteluja. Suomessa ammatillisen koulutuksen järjestäjät EQF-tasoilla 4-5 otetaan huomioon kansallisessa kehyksessä ja tutkintoperusteissa, jotka Opetushallitus on vahvistanut.
Perustaa neljä toimivaa ja keskenään kytköksissä olevaa osaamiskeskusta (CoVEa; Centres of Vocational Excellence) vihreän innovaation edistämiseksi osaksi paikallisia osaamis- ja innovaatioekosysteemeitä.
Mahdollistaa toisen ja kolmannen asteen koulutusorganisaatioiden vihreän teknologian (GreenTech) projekteja, yhteistyössä ja verkostoituen muihin ammatillisiin toimijoihin.
Tuoda yhteen teollisuuden ja palveluiden työnantajia ammatillisten kouluttajien (EQF tasot 4-8) kanssa.
Luoda ja vahvistaa innovatiivisia opetusmenetelmiä ja seurata kasvatuksen trendejä ammatillisessa koulutuksessa CoVE:jen kautta.
Tuoda vihreän innovaation mahdollisuuksia esiin laajemmalle yleisölle Euroopassa.
Parantaa ammatillisten opiskelijoiden työllistettävyyttä, luomalla parempia yhteyksiä koulutuksen ja työelämän välille.
Päivittää ammatillisten opettajien tekniset, pedagogiset ja didaktiset taidot vastaamaan tulevia sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöhaasteita.
Austria (Styria)
Finland (Vaasa)
Portugal (Leiria)
North Macedonia (Skopje)